Tänään olin kuitenkin Sirun kanssa katsomassa niitä vajaa kilsan päässä olevia hevosia. Hevoset vaikutti mukavilta, vaikka haastetta riittää varsinkin toisessa hevosessa, Sandyssä "Sämpylä" :D June onkin taas paljon kiltimpi.
Aijon siis alkaa käymään tällä tallilla vakituisesti hoitamassa niitä sekä loppujen lopiksi tarkoituksena olisi hypätä Junen selkään (vähän ratsastettu) ja tarkoituksena olisi opettaa sille mitä ne pidätteet oli ja näin eespäin kun mitään se ei tällä hetkelllä osaa. Odotankin seuraavaa päivää, jolloin pääsen kokeilemaan maastakäsittelyä varmaankin Junen kanssa. Rahaakin minulle tarjottiin hoitamisesta, mutta enhän minä sellaista halua, mutta näin Niina kovin väittää että haluaa maksaa kun autan häntä heppojen kanssa. Kesätöiksikin kysyi. Täytyy miettiä asiaa vielä.
Tänään muuten oli aivan hirveä sää. Tiet oli _aivan_ jäässä. Meinasin kaatua tiellä vaikka kuinka monta kertaa, mutta sainkin sen sijaan kengät aivan läpimäriksi. En ratsastamaankaan viittinyt tällä säällä mennä, Sumihan inhoaa kulkea sateessa varsinkin vastatuuleen niin eihän siitä mitään tulisi kun se yrittäisi jatkuvasti kääntyä takapuoli sateeta vasten.
Kamerani on ollut melkein kuukauden siellä huollossa, enlä ymmärrä mikä kestää lähettää uusi kamera minulle kun mitään ei tarvinnutkaan korjata. Joten joudutte tyytymään toistaiseksi näihin vanhoihin kuviin.
Toivottavasti huomenna olisi mukavampi keli, jotta pääsisi ratsastamaan ja maastakäsittelemään. Huomenna selviää mihin pulaan joudun noitte uusien heposten kanssa!
-Anette
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti