![]() |
Näimpä messuilla myös tälläisen mahtavan juoksumaton, jota sain myös kokeilla. Se ei toimi sähköllä, vaan itse ihminen on moottorina. Päätin, että tälläisen vielä joskus ostan kotiin! :D:D |
Toisella puolella oli samaan aikaan urheilumessut myös, joten käytiinpä myös niissä:
Tuli käytyä kiipeilyseinässä. Ei mikään 5metrin korkunen vaan tosi korkee ja siinä oli kolme tasoa. Menin molemmat vaikemmat ja pääsin vammoitta alas. Kannattaa kokeille, sillä se on todella hauskaa!! Haluaisin aloittaa harrastamaan kiipeilyä, mutta sellaisia paikkoja on harvassa, ainakin täällä Lohjalla.
Toinen urheilulaji, jota haluaisin harrastaa on tankotanssi. :D:D Se näytti niin kivalta, ei siis mitenkään strippaus mielessä, vaan oikeasti lihaskunnon ja notkeuden kannalta. Katselimmekin jo Neean kanssa paikkoja ja kun itse innostun kaikesta niin nopeasti, että sain ylipuhuttua äitin ja pakotan sen soittamaan paikat meille sinne. Treenit olisi Nummelassa torstaina ja sunnnuntaina. Katsotaan päästäänkö me sinne! :)
Hevospuolella oli myös kaikkea mukavaa ja tuli kerättya suuri kasa esitteitä! Esitykset olivat kanssa hyviä, paitsi eräs "komedia"- esitys, joka oli suoraasanottua ihan paska.
Samalla tuli taas mietittyä menneitä, kun vikeltäjät tulivat lavalle. Kaduttaa niin kovin kun lopetin, mutta on siihen kyllä syykin.... Hienosti meni näytös paria kaatumista lukuunottamatta.
Kameraa en siis mukana kuljettanut sittenkään, vaan ajattelin, että se olisi turha siellä kun mitä mä niillä kuvilla sitten loppujenlopuksi oikein teen? En mitään.
Siinäpä oli se reissu. Kun tulimme kotiin olin koneella hetken, menin siivoomaan tallin kun en aikaisemmin kerennyt kun piti lähteä messuille. Sitten menin Villen ja Miken kanssa meidän kanalan katolle ja hypimme sieltä alas lumikasoille ja vaikka mitä. Oli tosi kivaa! Samalla laskin ekaa kertaa meidän kotona pulkkamäkeä tänä talvena. :D
Sori ku nää kuvat jäi näi vähiin. Laitan sitte varmaa seuraavalla kerralla enemmän kuvia. Oli tosi tylsää tekstiä taas tänään, toinen kerta mielenkiintoisampaa, jos jotain sellaista tapahtuu.
Kello onkin jo puol yksi yöllä, ehkä tästä menenkin nukkumuaan!
-Anette
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti